Omia ajatuksia

Onko se työ, joka vie ajatukset aivan muualle niin ettei ole enää mitään sanottavaa ja pohdittavaa? Aamulla matkalla hammaslääkärille, ja jopa sielä palatessa mielessä pyöri jotain. Nyt olen työpaikalla istumassa koulutuksessa takapenkissä, eikä mielessä ole enää mitään.

Yhtään mitään.

Työpaikan pitäisi tietylla tavalla olla se kaikista virikkeellisin ympäristö. Tietenkin vähän työstä riippuen. Mutta täällä sitä pitäisi olla erityisesti tekemisistään innostunut. Hyvin vähän jää aikaa töissä kunnolliseen lusmuamiseen ja omiin projekteihin, mistä sitä innostusta saa.

Työpaikallani on eräs aivan uskomattoman positiivinen mies. Törmäsin häneen heti maanatai aamuna kopiohuoneessa, missä hän oli ottamassa kopioita positiivareilta saamastaan mietelauseesta. Se kuului seuraavasti:

“Ihminen pystyy mihin vain, jos hän on innostunut.
Innostus kohottaa toiveet tähtiin.
Se näkyy kipinänä silmissä, käynnin joustavuutena,
otteen lujuutena, periksiantamattomana määrätietoisuutena
ja voimana toteuttaa ideat.

Innokkaat ihmiset ovat taistelijoita.
He ovaat vankkumattomia ja heidän luonteensa on vakaa.
Innokkuus on kaiken kehityksen perusta.
Kun on intoa, saavutetaan tuloksia.
Ilman sitä vain selitellään.”
-Henry Ford-

Henry Ford taisi olla viisas mies.

Google valittiin amerikassa juuri parhaaksi mahdolliseksi työpaikaksi. He panostavat työntekijöiden viihtyisyyteen paljon. Itse asiassa, 20% työajasta saa käyttää omiin projekteihin. Suomeen on vaikea kuvitella yritystä, missä vastaavanlaiseen toimintaan kannustettaisiin. Se ei jotenkin tunnu sopivan luterilaiseen arvomaailmaamme. Tuntuisi hassulta esittää esimiehelle, ettei oma työ juuri nyt ole tarpeeksi hauskaa ja innostavaa ja että tarvitsisin paljon lisää aikaa omiin projekteihin.

Mutta niin minun mieleni toimii.

Olen ratkaissut dilemman kirjoittelemalla blogiani myös töissä. Hieman salassa tietenkin, en usko, että tätä katsottaisiin kovin hyvällä. Kirjoittelutuokion jälkeen olen paljon onnellisempi ja töiden teko sujuu mukavalla vireellä ja puolihuolimattomasti. Olkoon tämä minun oma projektini aina silloin, kun en muuhun pysty. Paikka miettiä mitä sanoisi asioista.

Minä olen sattuneesta syystä tänään pohtinut sitä, milloin tietää niin paljon jostain asiasta että siitä uskaltaa oikein ääneen puhua?

Tämä liittyy tuohon kielipeliasiaan.

Nykymaailmassa on varsin tavallista (ainakin ja/tai varsinkin) tällä liiketalouden saralla tapana viljellä puheessa sivistyssanoja. Varsinkin monet kirjalliset aineistot kirjoitetaan kielellä, jonka ymmärtäminen vaatii ko alan kielipeliin perehtymistä. Olen ymmärtänyt, että sivistyssanat on tarkoitettu helpottamaan elämää siten, että laajan ja monivivahteisen asian voi ilmaista nopeasti ja selkeästi. Se on hienoa.

Nyt tuntuu kuitenkin usein käyvän niin, että sivistyssanaa käytetään vaikkei itse asiaan oltaisi perehdytty ollenkaan, tai ainakaan tarpeeksi. Ja siinä se avain minun ongelmaani. Tarvitseeko ihan oikeasti enää nykyään ymmärtää syvällisesti sitä asiaa, mistä puhuu vai onko todella hyväksyttävää vain oikoa?

Minusta tuntuu, että voidakseni kuvitella tietäväni jotakin jostain asiasta, minun täytyy tuntea itse asia, sekä se ympäristö mihin asia liittyy, hyvin tai ainkin kohtalaisesti. Niin, että en ainakaan päästä kamalia sammakoita suustani, jos asiasta tulee puhe. Ehtona on se, että koko asia pitää osata selittää ilman sitä sivistyssanaa.
Kuten esimerkiksi strategia. Minun pitää TIETÄÄ mitä se tarkoittaa niin, että tiedän, miksi strategioita luodaan, ketkä tarvitsevat strategiaa, mitkä ovat hyvän strategian tunnusmerkit, ketkä ovat alan keskeiset ajattelijat ja koulukunnat ja ennen kaikkea: mitä vaihtoehtoja strategialle on?

Tästä syystä en voi moneenkaan keskusteluun osallistua. Tämän päivän kielipelin sääntöjen mukaan kun minun ei tunnu tarvitsevat tietää muuta kuin että strategia tarkoittaa suunnitelmaa tulevaisuudesta. Minusta se ei riitä. Mutta monelle se riittää.

Siksi he voivat käydä useampia keskusteluja kuin minä. He tietävät tarpeeksi keskustellakseen paljon minua aikaisemmin. Ja minä tunnen itseni typeräksi. Siitä tämä kysymys tarpeeksi tietämisestä. Kuinka paljon pitää tietää, jotta voi uskoa ja sanoa tietävänsä jotakin, niin että voi osallistua keskusteluun ja käyttää sivistyssanaa?

Esimihehille pitäisi olla kypsyyskoe ja/tai soveltuvuuskoe. Jokin pitkä ja monivaiheinen prosessi, missä selvitettäisiin, onko ko ihminen henkisesti niin kypsä, että kykenee toimimaan aikuismaisesti yleisimmissä esimiehen eteen tulevissa tilanteissa.

Tämä on siis oikein urakalla esimiestoimintaa käsittelevä jurnutus.

Katsos, kun minä en ymmärrä miten sallitaan esimiehiltä esimerkiksi kostonhimoinen käytös. Ja pahantahtoinen. Näin alaisena koen, että minun säälittäviin oikeuksiini kuuluu pikkusieluinen toiminta ja esimiehen tehtävä on koettaa saada minut toimimaan edes joskus jollain tavalla aikuismaisesti. Ei päinvastoin.  Esimiesten käytös on yleensä aina inhimillistä ja siinä mielessä varsin ymmärrettävää, mutta ei aina ihan asemaan nähden sopivaa/suotavaa. Siitä minä sitten miettimään, antaako esimiehen asema todella oikeutuksen lapselliseen ja pahimmillaan jopa pahantahtoiseen käyttäytymiseen?

Bernen transakstioanalyysin mukaan (hihi, en tunnusta että tarkistin nimen etukäteen Wikipediasta), ihminen voi oppia muuttamaan käytöstään aikuismaiseksi lapselliselta tasolta. Se vaatii sitä, että ihminen kohtaa itsensä ja osaa tunnistaa omaa käyttäytymistään ohjaamat normit ja vielä ymmärtää ja hyväksyy niiden “vääryyden”. Minusta se on paljon vaadittu ihmiseltä, koska luontaiset defenssimme pyrkivät suojelemaan meitä juuri nimenomaan kaikelta sellaiselta, mikä hajottaisi meitä. Kuten juuri omien vikojemme tunnustaminen. (Tähän pitää muuten lisätä vielä, että Juha ystävällisesti valisti minua lisää transaktioanalyysistä, itse vain muistin mikä se on, en tiennyt voiko ihminen muuttaa käytöstään. On muuten suuri siunaus, kun läheisyydessä on sellainen ihminen kuin Juha, joka tietää PALJON.)

Esimiehiltä pitäisi kietää lapsellinen käytös, kostonhimoinen käytös, omaa etua tavoitteleva käytös sekä oman istuinlihaksistonsa nuoleskeluun tähtäävä käytös. Alaisilla pitäisi olla oikeus antaa sanktoita tällaisesta toiminnasta. Ja, koska esimiehet nyt kuitenkin ovat ihmisiä, voisi heille perustaa purnausryhmiä, eli lasillisen ääressä tapahtuvia kokoontumisia, missä he oikein luvan kanssa saisivat keskenänsä kilapailla siitä, kenellä on kamalimmat alaiset ja haukkua meitä työläisiä oikein olan takaa ja saada purettua mielipahansa siellä ilmaan eikä alaisten niskaan.

Aah. Ei tämä taida olla valmis maailma.